perjantai 23. marraskuuta 2012

Kuume, joka ei ikinä laske

Musta tuntuu, että ensimmäisellä Aasian-reissullani sain parantumattoman tartunnan. Tartunnan, johon ei ole hoitoa, ja se vaan pahenee kokoajan! Nimittäin hillittömän, jatkuvan matkakuumeen!

Haluisin matkustaa maailman joka kolkkaan! Haluun hypätä Trans-Mongolian junaan ja käydä todistamassa Lake Baikalin maagisuuden, ratsastaa Mongolian erämaassa ja nukkua jurtassa, trekata Mount Everestin base-camppiin, vaeltaa Papuan viidakoissa, todistaa Itä-Timorin syrjäiset rannat, kokea taianomaisen Kiinan, päästä suljettuun Tiibetiin, reppureissaa läpi Etelä-Amerikan, nähdä mitä ihmeellisimpiä eläimiä Amazonilla, tutustua Afrikkalaiseen kulttuuriin & bongata jääkarhuja Grönlannissa! Joo. Eiköhän siinä ollu tekemistä parille reissulle.

Kevään Aasian-reissulla oli koko ajan aika kova vauhti päällä, joka näkyy selvästi teksteissä. Tekstien laadussa. Huonossa laadussa :D

Eikä ihme ettei laatu ole sieltä parhaasta päästä, useimmat tekstit on kirjoitettu bussissa jossain unen ja valvetilan hämärässä välimaastossa, ties mihin vuorokaudenaikaan, samalla ihmetellen jos sillä kertaa vika on bussissa vai tiessä kun ei läppäri meinaa pysyä käsissä kaikelta siltä keinumiselta/pomppimiselta/tärinältä.

Noh, ei se mitään, oon kuitenkin ilonen että jaksoin jotain tänne pälättää tasasin väliajoin. Ties kuinka monta kertaa matkan aikana kuulin "ai sulla on blogi? joo mullakin oli, ekat kaks viikkoo/päivää, ei sitä jaksa". Matkan edetessä oli kokoajan vaikeampi löytää aikaa kirjottamiselle, kuten postaustahdista huomata saattaa :D tammi-helmikuu 12-14 postausta, maaliskuu 7 postausta, helmikuu 4....

Anyway, toisille suurena ja toisille vähän vähemmän suurena yllätyksenä, tää matkakuume kävi sietämättömäksi, suunitelmiin tuli muutoksia, elämään selvyyttä, ja päätin että on taas aika häipyä täältä pohjosesta ens vuoden alussa! Tällä kertaa mennään pelkällä menolipulla, lähtö 4.2, paluu sitten kun siltä tuntuu (toisin sanoen kun rahat loppuu).

Ajattelin kirjotella tänne nyt vähän ajatuksia viime matkasta, siitä alkaa olemaan jo sen verran pitkä aika että on ehtinyt hyvin sulatella kaikkia tapahtumia :)

Matkan kohokohdat (ei missään tietyssä järjestyksessä): 

 

  • Phu Quoc, Vietnam
 

Se fiilis, kun astuttiin ekan kerran hiekkarannalle, ne ihmiset, kaikki oli vaan täydellistä!

Oikeestaan tekis mieli kirjottaa tähän koko Vietnam. Jos käytte siellä, suosittelen poikkeemaan edes vähän siltä perus Saigon - Nha Trang - Hoi An - Hanoi reitiltä! Vietnamissa on niin paljon nähtävää, ja maa jakso yllättää monipuolisuudellaan kerta toisensa jälkeen :)

  • Tiger Temple, Krabi, Thaimaa


1237 korkean, jyrkän rappusen kiipeäminen, tärinä ja parin päivän lihaskivut olivat pieni hinta upeasta maisemasta! Koko päivän oli satanu, mutta kun pääsin ylös vuorelle aurinko pilkahteli pilvien välistä ja loi dramaattisen valon :) Ehdottomasti Etelä-Thaimaan kohokohta!

  • Akha Hill House, Chiang Rai, Thaimaa


Olin kipeä ja kärttyisä kun A ehdotti että ajettaisiin moottoripyörällä keskelle viidakkoa. Ei kuulostanu sillon hyvältä idealta, mutta jotenkin sinne kuitenkin päädyin. En kadu sekuntiakaan.

  • Suunnitellusta reitistä poikkeaminen - upeiden kohteiden löytäminen!
 
Quy Nhon

Phayao
 Suosittelen, esim.  Quy Nhon oli upea, paljon hienompi paikka kun lähellä sijaitseva Nha Trang.


  • Paikalliset 


Päällimmäisenä Aasialaisesta kulttuurista jäi sinä lyhyenä aikana mieleen se, kuinka ystävällisiä, avuliaita, anteliaita ja uteliaita paikalliset olivat. Olis kyllä paljon opittavaa meillä länkkäreillä heiltä.

~

Asiat, jotka jäi mietityttämään

  • Olisi pitänyt hankkia uusi passi ennen lähtöä Suomesta!

Viimeinen kuva ehjästä passista! Sitten se joutuikin kovakouraisen Kambodzalaisen miekkosen käsittelyyn..
Hieman viisaampana voin nyt suositella, että jos teillä on vanhanmallinen passi, joka ei edes uutena näytä kestävältä, suosittelen lämpimästi hankkimaan biometrisen passin ennen pidempää reissua! Itse matkustin puoltoista kuukautta passilla joka oli kahdessa osassa. Pari kuumottavaa tilannetta tuli koettua rajaviranomaisten kanssa joista onneksi selvittiin puhumalla!

  •  Liian vähän aikaa Kambodžassa - liian paljon Etelä-Thaimaassa.

Kambodžalaiset rajaviranomaiset ei toisaalta taida olla mun suurimpia faneja..
 En saanu lähteä passittomana Thaimaasta, joten jäin sinne omasta mielestäni liian pitkäksi aikaa jumiin. Kambodžassa olisin viettänyt mieluusti paaaaaljon enemmän aikaa, Etelä-Thaimaassa ajan ois voinu vähintään puolittaa.

  • "nopeet moikat Chiang Rain valkoselle temppelille"

Onpas huono kuva. Pitää harjotella action-kuvaamista mopon kyydistä!
 Chiang Rain valkoinen temppeli. Jostain ihmeen syystä multa pääs menemään ohi että tää oli kaunein temppeli koko matkan aikana. Koitettiin vaivoin pysyä meidän city-moottoripyörällä maasturin perässä joka näytti meille tietä, joten se selittäköön hetkellisen sokeuden. Onneksi lähden samalle suunnalle uudestaan niin pääsee moikkailemaan temppeliä vähän lähempää :)

  • Miksi en opetellut ajamaan skootterilla kunnolla, vaan säikähdin heti pienestä virheestä jonka tein?


Olisi aika kätevää osata ajaa nyt seuraavalla matkalla..

  •  Koiranpurema Tha Khaekissa

Kuvan koira ei liity tapaukseen, hehe

On tullu mietittyä et miten huono tuuri voikaan olla. Reissussa saattuu ja tapahtuu, oli aika absurdi kokemus lähteä keskellä yötä pikavauhtia autiolle bussiasemalle odottelemaan bussia vihasten vartioiden kanssa, ja seuraavana aamuna lentää ilmaseks business-luokassa Bangkokiin hakemaan rabies-rokotusta.  (Koira ei siis purrut mua, vaan sen hetkistä matkakumppania. Kiitos irlantilaiselle super-vakuutusyhtiölle joka päätti maksaa munkin lennot!)

~

Mulla on joku outo viha-rakkaus suhde Bangkokiin. Luulen, että oon oppinu rakastamaan sitä, niin monta kertaa oon siellä käynyt. Just nyt kaipaan sinne ihan mielettömästi. Miksi? Koska siellä on kaikki! Ja sieltä pääsee kaikkialle! Se fiilis siellä on niin mahtava. Kun sinne tulee, on aina kokenut jotain mieletöntä. Kun sieltä lähtee, lähtee kohti uusia seikkailuja. Ja siellä kaikki vaan toimii (kunhan systeemeihin tottuu), ja voi ottaa rennosti.

Blogin tulevaisuudesta en oo ihan 100% varma, en haluu kirjottaa tänne jotain ihan hölynpölyä joka näyttää tyhmältä. Voi olla, että kirjotan harvoin, sillon kun ehtii paneutua enemmän sisältöön, tai että postaan suurimmaksi osaksi vain kuvia! Tää on kyllä kätevä siks, ettei tarvii sitten 100 ihmiselle erikseen kertoa mitä kaikkea siellä maailmalla on puuhaillut!

Nyt täytyy keskittyä esseeseen joka pitäis saada valmiiksi tässä viikonlopun aikana, vielä pari kuukautta opiskelua jäljellä, ja sitten kohti Helsinki-Vantaata ja uusia haasteita, kokemuksia & seikkailuja!

tiistai 8. toukokuuta 2012

Ikävä, Helsinki.

Nyt oon ollu jo melkein kaksi viikkoa kotona, ja ikävä Aasiaan on kova! 

Vikat kaks viikkoa Koh Changilla meni tosi nopeesti. Päätin siinä puolivälissä siellä oloa että haluun vikan ajan ennen kotiinpaluuta olla vaan paikoillani enkä enää reissaa, jonka takia en tosiaan sitten lähtenyt enää sinne Vietnamiin. Toisen kerran ehtii :)

Hirveesti kuvia ei Koh Changilta ole, kamera sai vähän lepäillä ja keskityin enemmän hengailuun ja biitsillä makoiluun kun mihinkään muuhun :D Eniten kuvia onkin vaan kavereista ja illoista kun käytiin vähän ulkoilemassa :)

Thai-uusvuos,Songkran, sattui juuri sille ajalle kun olin Koh Changilla. Thait viettää uutta vuotta vesisodan merkeissä, eikä sitä menoa oikein voi selittää, se täytyy kokea itse :D Tosi hauskaa kuitenkin oli!! Mitään hirveen hyviä kuvia en Songkranista kuitenkaan saanut koska kameraa ei oikein voinut pitää mukana, puhelin kärsi jo vähän vesivahingoista, kamera kuitenin säästyi juuri siitä syystä että jätin sen hotellille :D

Tässä tulee nyt muutama kuva noilta vikoilta viikoilta :)








Lähdössä kohti Bangkokia vikaa kertaa..
Ja viimeinen kuva musta Aasiasta, Bangkok..
Lento Suomeen oli ihan hirveä, ajattelin mennä kysäsee kapteenilta jos voitaskin kääntyä takasin :D  Tietenkin oli ihan mahtavaa nähdä perhettä ja kaikkia kavereita täällä, mutta mikään ei oo tuntunu enää ihan samalta.. Lähtö Aasiaan oli kyllä yks parhaista päätöksistä mitä oon ikinä tehnyt, enkä ikinä tuu katumaan sitä :)

Nyt on jo työt alkanu täällä ja paluu arkeen on ollu hiukan rankka, nyt väsyttää :D Suunnitelmissa on jo kuitenkin seuraava reissu, Suomessa tuskin tuun hirveen pitkään viihtymään. Kesän kuitenkin tuun olee täällä, kesä on kuitenkin Suomen parasta aikaa :) Tää blogi hiljenee luultavasti nyt ainakin hetkeks, jatkoa seuraa viimestään siinä sitten hieman syksymmällä ;)

Cambodia <3
Vietnam <3
Sara <3

<3
Laos <3
Happy in Thailand <3

<3. Tulipas taas ikävä kun katto vanhoja kuvia. 4 parasta kuukautta.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Pikapika postaus from Koh Chang!

Koh Changilla on nyt jo tullu vietettyy melkeinpä 2 viikkoa, viihdyn täällä vähän liian hyvin.. jäi toi Vietnamin vika pikavisiittikin välistä kun jumituin tänne. Kunnon postaus täältä tulossa myöhemmin, ei oo kunnollista nettiä täällä. Kohta on jo kotiinpaluun aika.. En haluu lähtee, mut keskiviikkona kello 15 aikaan oon jo Suomessa..

Koh Chang <3

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Fang - Chiang Dao - Chiang Mai!

Fangissa vietetyn yön jälkeen lähdettiin katsastamaan paikallisia hot springsejä. Sää oli tosi hieno ja aurinkoinen vielä aamulla, ja mentiin kansallispuistoon ja hot springsit oli ihan jees..






Pikkuhiljaa alko kuitenkin satamaan ja meidän täyty kääntyy takasin Fangiin odottelemaan sateen loppumista.. se muuttu siitä sitten pieneks ukkosmyrskyks, mutta onneks se ei nyt hirveen kauan kestäny :) Päästiin jossain vaiheessa lähtemään kohti Chiang Daota. Käytiin tankkaamassa pyörä ja se päätti taas olla käynnistymättä uudestaan.. Onneks oltiin sentään ihmisten keskellä, ja onneks pohjois-thaimaalaiset on maailman ystävällisimpiä! Niin bensiksen työntekijät kuin asiakkaatkin tuli auttamaan meitä, ja vaikka kuinka kauan sitä koitettiin saada käynnistymään, ja taas niiden taikavoimilla se lopuks onnistu :D Perille päästessä aurinko oli jo laskemassa..





Doi Luang Chiang Dao, Thaimaan kolmanneksi korkein huippu :)
Jäätiin Chiang Daoon yöksi ja päätettiin että mennään seuraavana päivänä suoraan Chiang Maihin koska mä haluun jo takas rannalle ja Koh Changille, eikä toi pyörä oo mikään maailman luotettavin.. Jää nyt Pai näkemättä. Käytiin kuitenkin ensin ennen paluumatkaa kattomassa Chiang Daon luolia, jotka on ihan massiiviset Indiana Jones luolat :D 12km pitkät mutta ei me nyt ihan niin pitkälle menty ;)

joopajoo:)





Sitten lähettiinkin ajelemaan takasin kohti Chiang Maita ja käytiin palauttamassa pyörä..


Illalla oli taas hirvee ukkosmyrsky, kuulosti siltä ku taivas repeis kahtia.. Huomaa että sadekausi lähestyy :)

Otettiin joku halpa hotelli joka osottautu hirveimmäks mestaks koko reissulla.. kun tultiin takas syömästä joka puolella juoksenteli torakoita; vessassa, sängyssä, lattialla, ja saatiin sitten metsästää niitä siinä loppuilta :D Ja ne ei kuollu ihan helpolla edes astumalla niiden päälle tai vetämällä ne alas vessasta.. Myöhemmin myös vesi lakkas toimimasta loppuillaks & yöks. Seuraavana päivänä joka hanasta tuli mustaa.. kuraa? En siis suosittele Midtown Hotellia Chiang Maissa :D

Tänään lähtee yöbussi kello 18 kohti Bangkokia ja siitä meen suoraan Koh Changille! Vaikka moottoripyörällä oli tosi kivaa matkustaa on ihan kivaa mennä mukavaan bussiin välillä :D Koh Changilla aijon sitten viettää vähän enemmänkin aikaa, ja viettää siellä Songkrania, Thai-uuttavuotta! Kolmas uusvuos tänä vuonna :D

Aika on käymässä pikkuhiljaa vähiin, vielä Koh Chang ja pika Pohjois-Vietnam visiitti ja sitten jo kotiinpäin :)

torstai 5. huhtikuuta 2012

Chiang Mai - Phayao - Chiang Rai - Fang!

Ensimmäisenä päivänä meidän moottoripyörämatkalla päästiin lähtemään suht. myöhään kaiken alkusäädön jälkeen.. Ajettiin myös aika hitaasti pysähdellen joten ei päästy ihan Chiang Raihin asti, pysähdyttiin Phayaoon yöksi :)

Pysähdyttiin eka jonkun kansallispuiston porteille :)

Ekan päivän maisemia ajellessa..

Pysähdyttiin syömään johonkin pikkukaupunkiin..



Vesiputousta matkalla..




Phayaossa oli kiva järvi, ei paljon muuta :)


Seuraavana päivänä lähdettiin sitten sitä Chiang Raita kohti! Hirvee flunssa oli iskenyt tässä vaiheessa mulle :D

Sanottiin nopeet moikat Chiang Rain valkoselle temppelille kun ajettiin sen ohi viidakkoon..
Oltiin itse Chiang Rain kaupungissa joku parisen tuntia kunnes päätettiin lähteä Akha Hill Houselle tietämättä oikeestaan missä se on :D Tiedettiin vaan että sen piti olla vähän kaupungin ulkopuolella enemmän metsässä.. Ei kuitenkaan odotettu sen olevan ihan keskellä viidakkoa hilltribe-ihmisten kylien joukossa :)

Tie hill houselle ei ollut ihan helpoimmasta päästä, miksi nyt viidakossa edes oikeita teitä olisi, ja perille päästyämme saatiinkiin kuulla et ollaan aika rohkeita ja hulluja kun tultiin se tie 2 ihmistä moottoripyörällä, joka siis ei oo mikään dirt bike, vaan normi pikku moottoripyörä :D

Saatiin eka minibambubungalowi..


Kun löysin tän kaverin hengailemast mun pään yläpuolelta ilmotin kuitenkin että tässä hirveessä flunssassa mua ei kiinnosta hengailla jonkun megaliskon kanssa samassa sängyssä hehe :D joten 200 bahtil vaihdettiin bungalowi, ja saatiinkin sitten vip bungalowi joka oli ihan toista luokkaa :D

Ihan kivat näkymät oli meidän bungalowin kuistilta :)




Seuraavana päivänä lähettiin minitrekille tohon ympärtistöön, käytiin Lahu kylässä ja yhdellä vesiputouksella :)







Lahut olivat todella ujoja..

Vahtikoirat taas ei.. Tuli taas vähän sydämentykytyksii näiden kanssa..
Lapset oli söpöjä, niinkun aina :D





Illalla alko hirvee ukkosmyrsky, ja mietittiin et jäädäänköhän sinne viidakkoon jumiin jos tiet on ajokelvottomia kovan sateen takia :D No seuraavana päivänä tiet oli kuitenkin suht. hyvässä kunnossa, mutta moottoripyörän akku oli pamahtanut. Thai ihmisillä on kuitenkin jotain maagisia voimia noiden kakspyörästen kanssa ja ne sai sen liikkeelle pienen työntövoiman avulla :D


Katottiin kuitenkin parhaaks et vaan yksi ihminen menee tolla pyörällä alas, ja mä menin pick-up truckin avolavalla :D Voin kertoa että oli epämukava reissu :D

Paikallisiakin tais vähän jännittää meidän alasmeno..

Mun kyyti :)

Meiän pyörä!

Takas kaupungissä käytiin kattomassa Chiang Rain kultanen kello ja jatkettiin matkaa kohti Fangia..




Mihinköhän päin pitäs mennä?

Löydettiin viimein, pienen etsimisen jälkeen, Fang-risteys :D
Maisemat olivat upeat kun mentiin vuorten yli Fangiin päin..





Matkalla oli monta landslidea.. Yhdessä paikassa oli tielle valunut pieniä kivilohkareita..


Toisessa paikassa taas itse tie oli päättänyt lähteä valumaan irti..


Nyt ollaan tosiaan Fangissa, täällä on ehkä vaikeinta ollut kommunikoida kaikista paikoista missä ollaan käyty koska esim. ravintoloissa ei osata yhtään Englantia, on aina ylläri mitä ruokaa sieltä tuodaan :D Yhtäkään länkkäriä ei oo näkyny.. Söpö pikku kaupunki kuitenkin :) Huomenna lähdetään kohti Chiang Daota (kai?), siitä ehkä vielä Paihin jos keretään ja sitten takasin Chiang Maihin!